maanantai, 23. huhtikuuta 2012

Popcorn Party part. 1


Huhtikuu alkoi omia syntymäpäiväjuhliani tehden. Kaikki lähti yhdestä pienestä muffinssi vuoasta. Nähtyäni puna-valko raidallisen vuoan aloin rakentamaan aihetta sen ympärille. Siitä se ajatus sitten lähti. Kirjekuoreen halusin laittaa jotain muutakin kuin kutsukortin. 
Äitini kanssa kaupassa olessani tutkailtiin alekirjoja ja sattumalta käteeni osui kirja Maissi on PoP! Siinä se sitten oli, muffinssivuoat sopivat täydellisesti popcorni teemaan. Kerronpa kirjasta hiukan myöhemmin kolmannessa postauksessa. No mutta sitten... siskoni löysi jo jonkin aikaa sitten netistä Pinterest sivuston. Tuolta sivustolta sain paljon vinkkejä omien juhlien järjestämiseen. Vaikeus alkoi olla siinä että oli liikaa mistä piti valita. Tätini saapui pari viikkoa aikaisemmin Yhdysvalloista Suomeen. Olin häneltä tilannut etukäteen joitain popcorn mausteita ja öljyä mitä Suomesta ei saa. Yllätys olikin valtava. Tädillä oli kauhea pussi mukana mausteita ja pullo öljyä. Osan mausteista hän oli tilannut netistä ja sai ne postipojalta bensa-aseman pihalla matkalla lentokentälle. Hän oli myös kaupasta löytänyt popcornin siemeniä, jotka voi laittaa paperipussissa mikroon. Tämähän oli oiva tapa saada kutsukorttien kanssa kirjekuoreen jotain.


Parin pussikokeilun jälkeen päädyin Serlan tekemiin eväspusseihin, jotka kestävät pakastusta ja kuumuutta. Tavallinen paperipussin liimaus ei kestänyt kuumennusta. Ongelmaksi tuli se että popcornien poksahtelu vaihteli 2-6 minuuttiin mikrosta riippuen. Ja jossain mikroissa popcornit paloi. Päätin kuitenkin laittaa pussit matkaan ja katsoa miten käy. Pieniiin minicrip pusseihin laitoin tätini tuomia popcorn mausteita. Popcornit pokautettiin mikrossa, mauste kaadettiin popcorneihin, ravistettiin ja sen jälkeen nautittavaksi hyvässä seurassa. Mielenkiintoista oli kuulla miten popcornien oli kenelläkin käynyt. No palaute oli aika tasajakoista. Toisilla oli palanut popcornit ja toiset olivat saaneet nauttia niistä. Onneksi kukaan ei jäänyt ilman popcorneja juhlissa.

Jatkuu seuraavassa postauksessa....

Popcorn Party part. 2




Juhliin saapuessa vastassa odotti pöytä täynnä erilaisia herkkuja. Kun kutsut oli lähetetty aloin ompelemaan juhliin kaikenlaista. Popcorn Bar -viiri syntyi vanhoista verhoista ja lakanoista. Laatikosta löytyikin sopivasti kanttinauhaa eikä hirveästi tähän pitänyt mitään ostella. Aikaa kului sitten senkin edestä. Puna-valkoraidallinen kangas on Ikeasta. kangasat ei ole mitenkään ommeltu vaan sen voi käyttää myöhemmin johonkin muuhun projektiin. Tätini tulessa Yhdysvalloista hän toi äidilleni aivan ihani itsetehtyjä caramelli popcorneja. Pakko oli udella resepti. Ensimmäinen kokeilusatsi tehtiin tädin kanssa yhdessä. Valitettavasti tädin loma loppui eikä hän päässyt juhliini. Suuret kiitoskset kummitädilleni <3

Caramelli popparit pääsivät pahveistä tehtyi töttöröihin. Raidalliset pahvit Presentosta ja yksiväriset Sinooperista. Tötteröiden kiinnityksessä käytin punaisia ja valkoisia pieniä haaranastoja.


Baristä löytyi myös väreilttän teeemaan sopivia karkkeja kuten Snörreä, Marianneja ja erilaisia vaahtokarkkeja. Kulhossa olevat popcornit on tehty voi öljyyn mitä siis sain Yhdysvalloista tuliaisena. Popparit laitettiin pusseihin ja päälle kaadettiin erimaksuisia mausteita päälle (mausteet eivät ole kuvassa, löydät ne kuitenkin täältä Kernel Seasons). Pussit on tilattu etsyn kautta netistä. Toinen makea vaihtoehto oli suklaapopparit. Tummaa suklaata ja maitosuklaata yhteen sulatettuna antavat ihanan maun suolaisille poppareille.




Pitihän mukana olla jotain perinteistä. Jenkeistä tilattuihin purkkeihin laitettiin voin makuisia leffa poppareita. Väriteemaa silmällä pitäen piti pöydälle saada lapsille Coca-cola pullot. Ekologiset paperipillit tuli tilattua myös Yhdysvalloista etsyn kautta. Kiitos siskolleni tilausavusta :)

Alhaalla on vielä kuvat Pop Mix sekotuksesta. Ohje on aiemmin mainitsemastani kirjasta Maissi on PoP! Myös punaiset popparit ovat samasta kirjasta, mutta kirjan ohjeessa popparit tehtiin siniseksi. Väriä muuttamalla sai helposti punaisia popcorneja.

Jatkuu seuraavassa postauksessa...








Popcorn Party part. 3


... ja popcornella jatketaan. Kahvin kanssa tuli tarjottua kaikennäköistä. Ennen kaikkia näitä herkkuja oli kuitenkin tarjolla salaattia erilaisilla lisukkeilla (mm. maissia, pekonia, paahdettuja siemeniä, tomaattia, mozzarellaa...). Ja poppareita unohtamatta oli salaatin kanssa tarjolla popcorni leipää. Leivästä on kuva tämän postauksen lopussa. Leivän ohje tuli otettua edellisessä postauksessa mainitsemastani kirjasta. 

Vieraiden suosikiksi osottautui vaikeasti syötävä popcorn hampurilainen. Ohje oli helppo ja sekin popcorni kirjasta. Vaikka ohje olikin helppo tekeminen ei ollutkaan niin helppoa. Popcorn-vaahtokarkki mössö ei sitten millään irronnut kädestä vaikka mitä teki, joten apua oli pakko pyytää. Loppujen lopuksi oli hampurilaiset koottu ongelmista huolimatta. 


Juhlien makein tarjoilu oli popcorntikkarit (ohje myös kirjasta). Ohjetta joutui hieman muuttamaan jotta siitä sai tehtyä palloja jotka vielä pysyivät hetken päästä kasassa. Jos sorrut kokeilemaan näitä, niin anna "taikinan" jäähtyä hetki, sillä se sokeri on tosi kuumaa.Suklaa pääsi tällä kertaa muffinssien muotoon. Tässä nyt ovat nämä muffinssivuoat joista koko ajatus lähti. Ja pitihän näihinkin laittaa pieni popcorni koristeeksi.



Ja pitihän juhlissa kakku olla. Ai niin, unohdin sanoa että kaikki tarjoiltava oli gluteenittomia paitsi hampurilaiset, jotka kyllä olisi hyvin voinut tehdä gluteenittomaksi. Kakusta ei nyt tullut kuvaa kun siitä oli laikattu mutta sama väriteema jatkuu kakun sisällä. Toinen täytteistä oli punainen vadelmatäyte ja toinen valkoinen vaniljatäyte. Kakun päällä marsipaania. 

Viime postauksessa sanoin kertovani kirjasta Maissi on Pop! lisää. Kirja oli mielenkiintoinen ja siinä oli erilaisia reseptejä ja niitä oli hauskoja toteuttaa. Pariin ohjeeseen piti tehdä pientä muutosta, mutta yksi ohje oli yli muiden. Kirjan sivussa on kuva hempeän kermiasesta toffeesta jossa on popcorneja päällä. Nam mikä näky, makea toffee ja suolaiset popparit. Mutta... ohje oli jotain ihan muuta. Ohjeen nimi oli siis Pop-toffee. Ohjeen mukaan laitoin kaikkia aineita ja seurasin ohjetta tarkasti. Halusin tehdä tämän sen takia kun ohje kuulosti niin helpolta siihen miten perinteisesti tehdään toffeeta. No ahkerasti tein loppuun asti ohjeen  mukaan ja lopputulos oli jotain ihan muuta. No tuossa alhaalla se lopputulos sitten on....

Mitäs mieltä olette? Minusta tuo ei vaikuta yhtään toffeelta ei ainakaan näytä siltä miltä kirjassa. Eikä makukaan oikein ollut se mitä odotin. Kuvassa ei ole lainkaan suklaata joten en tiedä mitä tässä ohjeen ja kuvan välillä on tapahtunut.

torstai, 5. huhtikuuta 2012

Virkattu matto

 
Tämä matto on virkattu Lilli ontelokuteesta. Maton ohje löytyy täältä Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta. Itse olen ohjetta hieman muokannut ja jättänyt nuo reunukset tekemättä. Matto pääsi siskoni vessaan. Maton halkasija on noin 85 cm. Tätä oli mukavaa tehdä samalla kun katsoi televisiotta. Lilli ontelokude on pyöreän mallista joten sitä on helppo virkata.



lauantai, 31. maaliskuuta 2012

TPS villasukat


Idea näihin sukkiin lähti siskoni miesystävältä, joka toivoi musta valkoisia sukkia joiden kärki olisi valkoinen. Suurena TPS:n kannustajana, jo toivomista väreistä päätellen, suunnittelin TPS teksitin sukan ylävarteen. Lankana käytin Novitan 7 Veljestä. Sukan varren reuna on tehty hetken matkaa joustinneuleena, jotta joustaa tarvittaessa pohkeen kohdalta. TPS teksti on sukissa niin että se on aina ulospäin, jotta sen voi lukea kummastakin jalasta. Nämä ovat pidetty ja pysyy kuulemma kesällä yölläkin jalassa.


Retroa ja Tildaa kauratyynyissä


Vihdoin ja viimein saan taas lisättyä tänne jotain ja arvatkaa mitä nämä ovat, joululahjoja. Voi kamala, kun aika vaan menee nopeesti. No tässä nämä nyt sitten ovat. Ruskea sävynen kauratyyny on tehty vanhoista pöytäliinoista, essuista ja verhoista. Pari palaa ovat jonkun miehen kauluspaidasta. Sisätyyny on täytettty kauralla ja jaettu kolmeen osaan, jotta kaurat jakautuvat tasaisesti. Nämä kuvassa olevat tyynynpäälliset täytyy poistaa kauratyynyä lämmittäessä, sillä napi eivät kestä lämmitystä.  Näin päällisen saa helposti pesty sen likaantuessa.

Toinen kauratyynynpäällinen on tehty Tilda kankaista. Nämä pienet tilkut jäivät siskoni tekemästä tilkkupeitosta äidilleni. Olihan nekin pakko hyötykäyttää. Tilda tyyny meni äidilleni ja retrohenkinen tyyny meni siskoni anopille. Siskon miesystävä halusi itse valita kankaat kangaskätköistäni. Oranssi kangas laitettiin tuomaan hiukan väriä tyynyyn.



sunnuntai, 26. helmikuuta 2012

Kaulapantoja



Kauhea kun aika taas vierähtää, enkä ole tänne saanut edes kaikkia joululahjoja. No tässä nyt parille karvaiselle kaverille menneet joululahjat. Tälläisen tein aiemminkin kummipojalleni Rockylle. Kuva pannasta löytytäältä. Pallopannan koristenauha on tehty puuvillakankaasta. Raitapannassa on valmiina koristenauha, jonka tilasin Saksasta Michas Stoffeckelta. 
Kukkapannan koristenauha on leikattu retrosta pöytäliinasta. Raita- sekä kukkapannoissa on säädettävä osuus, sillä kaulapannat menivät jotka eivät ole vielä täysikasvuisia. Näin koirien kasvaessa saa pantaa suurennettu. Kiitos siskolleni Jonnalle pantojen suunnitteluavusta, jotta saatiin niistä koirille sopivat. Koirieroduissa on eroja joten ne pitää suunnitella aina yksilöllisesti. Ja niin Jonnanhan te löydättekin täältä.